No, pitäis keksiä puhe-esitelman aihe äidinkielentunneille ja mä en oikee tiedä minkä ottaisin. Joku kiehtova aihe joka liittyy yhteiskuntaan, ihmisiin, terveyteen.. Monet otti jonku päihteen, väkivallan tms... Mä en tiedä! Helppade mei? Jos tulee joku aihe mielee ni, SAA KERTOA.
En oo viimeaikoina tehny oikeen mitään, lenkillä käynyt ja koulussa.
Hei tuli mieleen että onko ketään ajatellu hakee ton selviytyjät kisaa? Haha, oon kyl ite kuullu et tosi monet aikoo hakee mun ystävä/tuttavapiiristä. Muistan ku ite ain pienempän kattoin selviytyjii ja mietein ain et ois hiuka siistii iteki kokee jotain sellasta. :D'
Leffoista sen verran nyt mainontaa että jos et oo kattonu, ja et tykkää vaan jostain tietyn genren leffoista niiin katso ehdottomasti tämä!
Istuin vielä minuutteja paikoillani silloin kun jo lopputekstit vilisivät ruudussa.
Boys Don't Cry on karu tositapahtumiin perustuva elokuva. Synkkä, ahdistava ja vahvalla tunnelatauksella kyllästetty elokuva tempaisee katsojan mukaansa, vaikka alkaakin hieman jäykästi.
Brandon Teena (Hilary Swank) on aivan tavallinen nuori mies. Hän pitää juhlimisesta, hurjastelusta ja tietenkin tytöistä. Brandon ei poikkea muista juuri millään tavalla, mitä nyt hän on tehnyt joitakin pikkurikoksia, mutta niin ovat tehneet monet muutkin. Hän käyttäytyy kuin poika, pukeutuu kuin poika, tuntee itsensä pojaksi. Hän on muuten täydellinen poika, paitsi että on syntynyt naisen ruumiiseen. Mutta sen huomaa vain harva. Ei muuta, kuin tukka siiliksi, rinnat piiloon ja sukkatuppo sepalukseen. Lähes täydellinen valeasu on valmis.
 |
| Lisää kuvateksti |
Mikään ei pysy loputtomiin salassa. Ennen pitkää Brandonin salaisuus paljastuu kylän ihmisille ja sitten on edessä vain verta, hikeä ja kyyneleitä. Suunnatonta tuskaa, nöyryytystä, kipua ja kärsimystä tässä synkässä tragediassa.Tämä elokuva naulitsee järkyttävyydellään ja koskettavuudellaan katsojan tuoliin. Boys Don't Cry ei jätä ketään kylmäksi, vaan koskettaa jokaista katsojaa syvällä sielun ja sydämen sopukoissa. Tai ainakin sen pitäisi koskettaa. Jos tätä elokuvaa katsoessa ei tunne edes pientä hetkellistä liikutusta, voi saman tien kyseenalaistaa oman inhimillisyytensä.
Elokuvan tunnelmaan voi entisestään syventää se, että tämä tarina on tapahtunut vasta hiljattain. Se ei ole tapahtunut antiikin aikaan tai 1900-luvun alussa. Se on tapahtunut 1990-luvulla. Lähimenneisyydessä. Meidän maailmassamme, meidän aikanamme. Me olemme eläneet noiden ihmisten kanssa samaa aikaa ja elämme vieläkin. He eivät ole kuolleet. He eivät ole mitään menneen ajan suurmiehiä, joiden elämää voimme vain vaivoin kuvitella. He eivät ole vielä vanhuksia. He ovat keski-ikäisiä tai sitäkin nuorempia. Tavallisia ihmisiä. Meidän kaltaisiamme. Ja se pistää miettimään.
Tunsin suunnatonta tuskaa syvällä sydemmessäni elokuvan päätyttyessä enkä voinut uskoa hetki sitten näkemääni. Hirveä ja ahdistava elokuva mutta ehdottomasti helvetin hyvä!
